Lehdistötiedote 2.6.2023 Suomen ensimmäinen koronarokotehaittakonferenssi järjestetään Helsingissä 9.6.2023 On aika puhua – Koronarokotehaittakonferenssi lähetetään suomalaisille ilmaisena live-lähetyksenä Helsingistä perjantaina 9.6.2023 klo 10.00–16.00. Järjestäjinä toimivat koronarokotteisiin perehtyneet lääkärit ja rokotehaitoista kärsivät. Molemmat ryhmät tulevat historiallisessa konferenssissa ensimmäistä kertaa julkisuuteen joukolla. Tavoitteena on saada koronarokotteiden ongelmat julkiseen keskusteluun ja vihdoin apua haitoista kärsiville.
Toisin kuin yleisesti käsitetään, ovat koronarokotteet aiheuttaneet ennätyksellisen määrän vakaviakin haittavaikutuksia. Maaliskuun 2023 tilaston mukaan FIMEA:an tehdystä 21 039 haittavaikutusilmoituksesta 6700 eli noin 32 % on vakavia. Tutkimusten mukaan vain murto-osa rokotehaitoista ilmoitetaan rekistereihin (Harvardin tutkimus, 1 %), joten on syytä olettaa ongelman olevan paljon tilastoitua suurempi.
Geeniteknologiaan pohjautuvat nopeasti kehitetyt mRNA-rokotteet ovat myös tuoneet esille täysin uudenlaisia terveyshaittoja. Lääkärit ja potilaat eivät osaa näitä tunnistaa, sillä koulutusta ei ennen Helsingin rokotehaittakonferenssia ole ollut. Ilmaiseksi katseltavan konferenssin asiantuntijaluennot tarjoavat myös tietoa kasvaneen sairastelun, ylikuolleisuuden ja syntyvyyden laskun mahdollisista yhteyksistä geeniteknologisiin koronarokotteisiin.
Vuoden 2022 lopussa rokotehaitoista kärsivät suomalaiset organisoituivat ja muodostivat Y59-vertaistukiryhmän. Y59 tarkoittaa diagnoosikoodia ”rokotteen tai muun biologisen aineen haittavaikutus”. Koska haitoistakärsivien on ollut hyvin vaikea saada apua, he ovat olleet itse aktiivisia asian suhteen. Rokotehaittakonferenssin toivotaan havahduttavan kaikki suomalaiset tukemaan hoitojen kehittämistä uuden rokoteteknologian ongelmiin.
Paikan päälle ovat tervetulleita kaikki päättäjät, terveysviranomaiset, toimittajat sekä lääkärit. Tallennettava live-videolähetys konferenssista on ilmainen kaikille suomalaisille. Konferenssi alkaa lehdistötilaisuudella, jatkuu luennoilla ja loppuu laajaan keskustelupaneeliin. Medialla on myös mahdollisuus haastatella rokotehaitan saaneita ja lääkäreitä erillisessä tilassa.
Lisätietoa rokotehaittakonferenssista ja linkki live-lähetykseen/tallenteeseen: www.rokotehaitta.info
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: rokotehaitta.info@gmail.com(konferenssin tiedot ja lääkärien haastattelupyynnöt) Y59 tukiryhmän uusi sähköpostiosoite tulossa (rokotehaitan saaneiden haastattelupyynnöt ja vertaistuki)
ILMOITTAUTUMINEN Kirjoita nimi, paikkakunta ja ammattinimike rokotehaitta.info@gmail.com-> Ilmoittautuneille lähetetään saapumisohjeet
Otteita konferenssin tulevasta sisällöstä:
”Otin rokotteet ennen kaikkea suojellakseni potilaitani sekä vanhempaa väestöä. Sain haittoja jo toisesta rokotteesta, mutta §48a:n takia jouduin rokottautumaan vielä kolmannen kerran. Sain erittäin vakavan rokotehaitan, jonka jälkeen minut jätettiin yksin. Kuka auttaa auttajaa?” - Miina, 37 vuotta, sairaanhoitaja ”Keinotekoisesti tuotetun piikkiproteiinin on todettu häiritsevän solun DNA:n normaaleja korjautumismekanismeja. Se häiritsee myös elimistön luonnollista kykyä tuottaa monipuolisesti vasta-aineita erilaisille antigeeneille. Koronainjektio toisin sanoen tuhoaa luonnollista immuniteettia.” - Mikrobiologian erikoislääkäriTamara Tuuminen, Suomi